Projekti on päättynyt - kiitos osallistujille!
TUKEA KANSAINVÄLISTEN VERKOSTOJEN RAKENTAMISEEN
GLOBRO -hankkeen kohdeorganisaatiot eli Pohjois-Karjalassa sijaitsevat tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatiot sekä kansainvälistyvät yritykset voivat hakea GLOBRO -projektilta tukea verkostoitumismatkoihin, jotka tukevat organisaatioiden kansainvälisten verkostojen rakentamista sekä kehittämisprojektien valmistelua niiden vahvuusalueilla.
VERKOSTOITUMISMATKAN TAVOITTEET JA TOTEUTUS
Verkostoitumismatkan tavoitteena tulee olla tutustuminen potentiaaliseen yhteistyökumppaniin sekä yhteistyön käynnistäminen esimerkiksi kehittämisprojektin muodossa. Valmisteltavan projektin tulee hyödyttää yrityksiä joko suoraan tai välillisesti. Lisäksi projektin valmistelussa tulee olla mukana myös toinen GLOBRO -hankkeen kohdeorganisaatio. On toivottavaa, että samalle verkostoitumismatkalle lähtee edustaja kahdesta eri kohdeorganisaatiosta, esimerkiksi t&k-organisaatiosta ja yrityksestä. Matkan järjestelyistä ovat vastuussa hakijana oleva organisaatio(t) ja matkusta(t). GLOBRO -hanke avustaa mielellään potentiaalisten yhteistyökumppanien kartoittamisessa sekä tapaamisten ja tutustumiskäyntien järjestelyissä. Matkustajan tulee noudattaa oman organisaationsa matkustusohjeita.
TUEN SUURUUS
Tuen suuruus on 50 % matkakustannuksista, mutta enintään 750,00 € / matkustaja. Vastinraha eli rahoitus, jolla organisaatio kattaa loput matkan kustannuksista, ei voi olla EU-rahoitteista.
ESITYKSET MATKOISTA
Esitykset verkostoitumismatkoista tulee tehdä suoraan GLOBRO -hankkeelle ts. Tiina Kotoselle, yhteystiedot alla. Kahden tai useamman organisaation yhteistyössä tehtävät verkostoitumismatkojen esitykset toivotaan toimitettavan samanaikaisesti. Esitys verkostoitumismatkasta tulee tehdä GLOBRO -hankkeelle vähintään 4 viikkoa ennen matkaa.
TUEN MYÖNTÄMINEN
Verkostoitumismatkoille asetetut tavoitteet täyttävistä esityksistä GLOBRO -hanke neuvottelee päärahoittajan valvojan kanssa ja pyrkii ilmoittamaan neuvottelun tuloksesta kahden viikon sisällä siitä kun esitys on jätetty GLOBRO -hankkeelle.
RAPORTOINTI JA TUEN LASKUTUS
Matkan tuloksista tulee raportoida kahden kuukauden sisällä matkan päättymisestä oheisella lomakkeella. Mikäli samalla matkalla on ollut useampi matkustaja, voi matkaraportti olla yhteinen. Tuki eli 50 % matkustajan kustannuksista (enintään 750,00 €/matkustaja) tulee laskuttaa kahden kuukauden sisällä matkan päättymisestä. Laskun mukana tulee toimittaa kopiot syntyneiden kustannusten (100 %) tositteista sekä kopio matkaraportista.
Lomakkeisto.doc