Tutkimus-, kehittämis- ja aluekehittämispalvelut/Tutkimus- ja kehittämispalvelut

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISPALVELUT

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu osallistuu aktiivisesti maakunnan elinkeinorakenteen, talouden, kulttuurin ja hyvinvoinnin kehittämiseen ja uudistamiseen. PKAMK:ssa tutkimus- ja kehittämistyön tarpeet nousevat käytännönläheisesti yritys- ja työelämästä sekä ammattikorkeakoulun omasta kehittämistoiminnasta.

Uutta ja uudistavaa osaamista

PKAMK on olennainen osa alueellista innovaatiojärjestelmää. Ammattikorkeakoulun tutkimustyö on soveltavaa tutkimusta, jolla tarkoitetaan perustutkimuksen tuloksille rakentuvaa tieteellisen tiedon etsintää. Kehitystyö on tutkivaan otteeseen ja tutkimustuloksiin perustuvaa käytännön kehittämistyötä, joka tuottaa käytäntöön sekä uutta että soveltaa osaamista. Tutkimus- ja kehitystyön tavoitteena on uusien ja jo olemassa olevien palveluiden, tuotteiden, menetelmien, välineiden ja prosessien kehittäminen käytännön ongelmien ratkaisemiseksi. Toiminta tuottaa uutta tietoa ja osaamista niin yritys- ja työelämään kuin opetuksen sisältöihin ja työtapoihin.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan painopisteet

Tutkimus- ja kehittämistoiminnassa korostetaan kansainvälisen ja valtakunnallisen tason osaamista sekä painottumista Euroopan unionin seitsemännen puiteohjelman, osaamiskeskusohjelman ja TEKES-ohjelmien aloihin. Lisäksi painotetaan Tiede- ja teknologianeuvoston strategisen huippuosaamisen alueita.

Ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoiminnan kärkiosaamisalueita ovat monialainen innovatiivinen tuotekehitys ja materiaaliosaaminen, valmistus- ja tarkkuusteknologiat, bioenergia, tuotteistava puurakentaminen, turvallisuusteknologia, tuotannonohjaus ja logistiikka sekä viestintäala, elokuva- ja elämysmatkailu. Kärkiosaamisalueiden kehittämistä tuetaan muun muassa Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen huippututkimusverkoston toiminnalla.

 


 

Kehittämisjohtaja Lasse Neuvonen
Tikkarinne 9
80200 Joensuu
GSM 050 555 8986
FAX (013) 260 6401





   
    Tulosta sivu          
    © Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu